Olen Pauliina,
runojen ja sanoittamisen rautainen, mutta herkkä ammattilainen.
Minussa asuu ikuinen romantikko, joka elää ja hengittää inspiroivia tunnelmia. Olen kirjoittanut niin kauan, kuin kynä on kädessä pysynyt ja aktiivisesti olen runoja kirjoittanut 26 vuoden ajan.
Laulujen sanoittamisen saralla olen tehnyt liki kymmenen vuoden uran Lauluntekijä-trio Cuulaksen riveissä, jossa julkaisimme 7 levyä omia lauluja, 2 laulukirjaa näistä, sekä runokirjani -Huominen valosta väkevä-.
Sanoittajan tehtäviä olen saanut jatkaa serkkuni Maria Paason kanssa, joka on säveltänyt runoihini melodioita mm. hänen vetämänsä kuoron ohjelmistoon.
Olen myös sanoittanut lauluja tilauksesta erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin, mm. monenlaisiin juhlatilaisuuksiin.

Ei ole harvinaista, että herään kirjoittamaan keskellä yötä tai että inspiraatio iskee auton ratissa tai puutarhaa hoitaessa. Silloin jää muu ja sydän puhuu, milloin paperille, milloin kännykän muistioon.
Runoihin ja sanoituksiin saan valtavasti inspiraatiota luonnosta, mystiikasta ja ihmiselämän monista väreistä.
Koen, että runot eivät ole vain osa elämää, runot ovat myös osa minua.
